perjantai 13. toukokuuta 2016

Entistä avarampi tupakeittiö



Projekti seinän lyhennys


To Do -listalta voi nyt raaputtaa yhden tekemistä odottavan homman pois. Nimittäin olohuoneen ja tupakeittiön välinen seinä kaadettiin pari päivää sitten, suurkiitos sähköasentajasiskolleni.








vino sisäkatto





sisustus


Väliseinä oli meidän näkökulmasta yksi iso turhake. Tykkäämme avarasta, valoisasta ja yhtenäisestä tilasta ilman turhia kommervenkkeja. Seinä, joka ei yllä edes kattoon asti, oli meidän perheelle täysin funktioton ratkaisu ja alusta asti oli selvää, että se kaadetaan. Keittiöremppa ei kokonaisuudessaan ole vielä ajankohtainen - jos olisi ollut - olisimme päätyneet ehdottomasti saarekkeeseen tai aivan erimalliseen keittiöön. Koska tuon seinän takaa löytyy uuni, olisi sen poistaminen kokonaan ollut hiukan liian suuri projekti meille. Päädyimme likipitäen ilmaiseen ratkaisuun, eli poistimme turhan.



Kohta rysähtää!


Hetkeä ennen sahaamista, ääk!

Kuten kaikki meidän remontit, tämäkin tuli taas aloitettua muutamaa tuntia ennen yövuoron alkamista. Asia, jota en huomioinut ollenkaan, oli jäätävä sotku. Hieno tunne oli myös huomata sen sotkun keskellä, että imurin viimeinen pölypussi oli täysi. Keskuspölynimuri ei toiminut katkaistujen sähköjen takia. Kipsilevyn sahaamisesta aiheutuva pöly tunki _aivan_ joka ikiseen paikkaan. Sentään makuuhuoneiden ovet ymmärsin laittaa kiinni, ennen kuin peli oli menetetty. Sohvankin olisi tietysti joku fiksu suojannut, ja olohuoneen karvalankamaton sijaintia olisi kannattanut kaksi kertaa miettiä. No, vahinko oli jo tapahtunut.




väliseinän kaataminen






Ja tsadaam! Näyttää jo paljon paremmalta! Viikonloppuna on tarkoitus lyhentää seinää vielä noin 10cm. Aivan koko tupakeittiön fiilis muuttui käsin kosketeltavalla tavalla, enkä malttaisi odottaa projektin valmistumista. Viikonloppuna lisää kuvia lopputuloksesta - tarkoituksena on laittaa koko tupakeittiön ilme uuteen uskoon.

Jos sinulle jakamisen arvoinen idea liittyen seinän pintaremonttiin, stailaukseen tai mihin tahansa - niin jaathan sen kanssani. :)

<3: Tanja

2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Vinkkiä ei kyllä nyt ole antaa mutta pyytäisin postausta ruokavaliostasi kun olet maininnut että olet jollain tietyllä ruokavaliolla/dieetillä? Onko tavoitteena painon pudotus vai jokin muu? Kiitos kivasta blogista :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kirjoittelinkin jo postausta aiheesta, käyhän kurkkaamassa :)

      Poista